sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannushöpöttelyä

Kesä menee nopeasti, mutta silti niiiin hitaasti. Lähetteen hausta on jo päälle kuukausi, ja lisää odottelua on tiettävästi luvassa. Yää. Pahimmat helteet eivät vielä ole onneksi alkaneet, joten jälleen yksi binderikesä on sujunut toistaiseksi ihan kohtalaisella menestyksellä. Oon sitä paitsi ostanut uusia kivoja kesähousuja, joita haluan jo päästä käyttämään. Tämän kuun tuskaisin juttu on ollut kesätukan leikkauttaminen tuossa pari viikkoa sitten.

Parturissa käynti on hemmetin stressaavaa, ja kiinnostaa suunnilleen saman verran kuin juurihoito. Uusi tukka on kyllä kiva, mutta itse leikkuutoimitus ahdistaa. Ensinnäkin, mulla on hirveitä lapsuustraumoja parturissakäynnistä. Yleensä äiti leikkasi mun hiukset, mutta joskus piti mennä parturiin (kampaajalle!) "leikkaamaan sievät hiukset", eli joku ihan hirveä tyttömalli. Muistan rääkyneeni naama paniikista punaisena eteisen lattialla, kun en halunnut mennä päiväkotiin tytön näköisenä. Lapsuustuskien jälkeen mulla on ollut kaikenlaisia hirveitä hiusvaiheita: heviletti eli rokkitukka (..joka tuntui tyttötukalta), hippirastat (hyi saasta) ja lopulta lyhyet hiukset. Parturissa käynti on painajaista monesta syystä. Jotenkin se koko törötystilanne on niin socially awkward -kamaa, että en kestä. En jaksa/osaa small talkia tai avautumista, mutta hiljaa istuminenkin tuntuu koodin rikkomiselta. Onneksi lyhyen tukan leikkuussa ei kestä kauaa. Pahinta on kuitenkin sukupuolittaminen. Oon viimein löytänyt edullisen ja hyvän parturin, jossa hinnastossa ei ole erikseen naisten ja miesten hintoja (jumalauta mikä tasa-arvo-ongelma!!! aargh). Mutta silti. Turhauttaa, kun pitää aina erikseen varmistaa, että haluan MIESTEN MALLIN, ei siis mitään naisellista niskamuotoilua ja mitä hittoa näitä nyt on. Viime käynnillä parturi lörpötteli pitkän tovin siitä, että "nykyään monet naisetkin tosiaan haluavat ihan miesten malleja, mutta jätetään nämä sivut nyt tällä tavalla niin siitä sitten erottaa että on nainen.." Eih! Saatin kai lopulta joku ihan epänaisellinen miesmalli aikaiseksi, mutta oon stressannut nyt pari viikkoa sitä, että onko mulla sittenkin naisten pulisongit. :D Ei huvita alkaa parturille selittämään, että juuh olen transmies, leikkaa nyt vaan miesten malli. Pääsisin varmaan helpoimmalla, jos vaan ajelisin pääni kaljuksi. Some day.....

Juhannusyö.
Kesäkuu on mennyt töitä tehdessä. Opintojakin olen yrittänyt edistää, mutta aika säälittävin panoksin. Juhannuksen päätin pitää vapaata vaikka väkisin - olen jostain syystä tosi huono pitämään lomaa, vaikka oonkin aina ollut mestarilaiskottelija. Mun opiskeluvuosiin ei mahdu kovin montaa yli vuorokauden mittaista lomaa, vaikka ne olisivatkin mainiota stressin ehkäisyä. Nyt ollaan avopuolison kanssa laiskoteltu erittäin tehokkaasti yli vuorokausi ja pidetty lomaa terveyselämästä, opiskelusta ja töistä! Juhannusaattona (..hieman siivottiin, ja sitten aloitettiin lomailu..) tehtiin valtavasti kaikkea hyvää juhannusmättösapuskaa, eli vegemakkaroita, papu-maissi-perunasalaattia ja vihreää salaattia. Lisäksi ahmittiin pari pussia sipsejä, jättisäkki irtokarkeja ja puoli pakettia Oatlyn hyvää mansikkajäätelöä (suklaa on tosin parempaa), unohtamatta kirsikoita, nektariineja, persikoita, vesimelonia... Överit on joskus ihan hyvä juttu. Maistelin myös hyviä kesäoluita, saksalaista ja belgialaista vehnäolutta sekä ruotsalaista alea. Mainioita! Tykkään oluthifistelystä btw, mieluummin pari laadukasta ja kalliimpaa olutta kuin monta halpaa pirkkalageria. Myös kännääminen kyllästyttää, mutta juhannuksen perinteitä kunnioittaen täytyy viljelysonnen turvaksi olla edes pienessä hiprakassa. Juhannusaaton ilta menikin parin ystävän seurassa veden äärellä korttipelien, jallunaukkujen ja kuoharin kera. Krapula jäi saavuttamatta, vaikka näin miltei keski-ikäisenä se ei olekaan hirveän uurastuksen takana. Kulutettiin silti varsinainen juhannuspäivä asianmukaisesti varustautuneina, sipsipussit kainalossa sohvalla elokuvia katsellen.

Kesäyön matkaajat. Tuntuu kyllä ihan tältä!
Tänään pitäisi jotenkin orientoitua tulevaan duuniviikkoon. Paljon pitäisi saada aikaiseksi, sillä työt loppuvat kesäkuun myötä, mutta hommia on vielä paljon tehtävänä. Tulevana viikonloppuna on luvassa pridehumua! Ainakin kulkue ja puistojuhla ovat ihan must. Ehkä tänä vuonna voisi uskaltautua ujuttautumaan johonkin trans-blokkiin.

Näin muuten viime yönä unta siitä, että pääsin aloittamaan hormonihoidon. Mulla oli hirveästi testogel-pusseja, jotka unen todellisuudessa olivat suunnilleen sormenpään kokoisia. Lisäksi onnistuin levittämään geelit vahingossa jalkapohjiin ja sitten tietenkin kaikki lattiat olivat ihan testosteronin peitossa. Vielä varmaan vuoden verran odottelua, että pääsen testaamaan todellisuuden testopussukat. En malta!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Lähete perillä, samoin pääskyt!

Hain lähetteen, meni hyvin, huh. Kävin yleislääkärillä hirveän jännityksen vallassa, erinäisin ohjelapuin varustautuneena. Olin mm. valmistautunut nostamaan metakan ja uhkailemaan potilasasiamiehellä, mutta onneksi lääkäri ei ollutkaan mikään hirveä kauhutarinoiden peto, vaan tosi ymmärtäväinen ja asiallinen tyyppi. Juteltiin ehkä vartti. Lääkäri kyseli lähinnä mun yleisestä terveydentilasta ja sain lyhyesti kertoa mistä asti olen kokenut sukupuoliristiriitaa ja kauanko olen tätä prosessiin lähtöä pohtinut. Lääkäri tarjosi mulle mahdollisuutta mennä ensin juttelemaan psykologille, mutta totesi itsekin, että se ei ole välttämätöntä ja lisäksi aikaa pitäisi jonottaa monta kuukautta. En kokenut tarvetta erilliseen psykologimutkaan, ja pyysin vain lähetettä suoraan Tampereelle. Ja sitten se oli ohi! Törötin pitkään hämmentyneenä vesisateessa ja lopulta leijailin kotiin tyytyväisenä.

Parin viikon jännäilyn jälkeen TAYS sitten lähetti postia: lähete on tullut perille ja pääsen tutkimuksiin ennen marraskuuta. Marraskuuhun tuntuu olevan aika hitosti aikaa, mutta jospa se aika kuitenkin tulisi jo alkusyksystä... Jännittävä odottelu siis jatkukoon. Ainakin prosessi tuntuu nyt käynnistyneen ihan virallisesti.

Edessä on kuitenkin vielä ainakin yksi vittumainen kesä väärässä kehossa. Kesät on kyllä kivoja, tykkään niistä. Osittain siksikin ärsyttää niin paljon. Olisi ihanaa päästä uimaan, loikkia ulkona ja lojua kuumuudessa vähissä vaatteissa. Ahdistus vie kuitenkin voiton. Binderi hiostaa niin jumalattomasti, että tyydyn ennemmin katkerana katselemaan pihalle kaihtimien välistä. Tuulisenakin päivänä tuntuu, että rintakehä on tulessa ja nihkeä olo vituttaa jatkuvasti ihan armottomasti.
Kuva täältä.

En viitsi kuitenkaan käyttää kaikkea hyvää kesäpöhinää surkutteluun! Toistaiseksi ilmat eivät ole vielä niin tuskallisen hiostavia, etteikö ulkona jaksaisi olla. Sitten pahimpina hellepäivinä joutaa puuhailla sisällä turhuuksien parissa. Kesäkuuta on kestänyt vasta neljä päivää, mutta ollaan jo kauniin puoliskoni kanssa ehätetty pyöräyttää raparperipiirakka, syödä mehujäätä ja käydä samoilemassa lähimetsiköissä bongailemassa alkavan kesän merkkejä. Tuomet kukkivat ja pääskyt lentelevät kattojen yllä...

Olen myös alkanut tekemään kesälistaa. Sellaista, johon kirjaan ylös kivoja kesäasioita, joita haluan tehdä - ja erityisesti niitä, joita en vielä voi tehdä. Sitten muutaman kesän päästä voin fiilistellä järveen hyppimistä ihan uudella innolla! Tässä otteita:

- kansallisromanttisten kesäkuvien ottaminen
- päivä ilman elektroniikkaa
- turistipäivä kotikaupungissa
- mansikkaähky
- rantavedessä kahlaaminen
- kesäteatterissa käynti
- retki jollekin saarelle
- aamupala parvekkeella

...Ja sitten on vielä ainakin 50 muuta asiaa. Innostuin vähän, sillä tykkään listoista. Ilokseni myös huomasin, että suurimman osan must do -kesäasioistani voin toteuttaa jo tänä kesänä! Paidatta hengailu ja uiminen saavat nyt vielä jäädä, mutta vaikka mitä muuta ehtii jo tekemään. Ehkä mä voisin dokumentoida listan suorituksia tännekin vaikka valokuvien muodossa.

Kesän ja lähetteen lisäksi kuuluu muutakin jännää ja hauskaa. Sain viimeinkin kerrottua prosessista vanhemmille. Jännitti ihan hemmetisti, koska en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Olin viikkotolkulla hionut pitkää kirjettä, jonka sain lopulta lähetettyä. Kirjeen lukua seurasi pari pitkää puhelinkeskustelua, jotka menivät yllättävän kivuttomasti. Tuntui kyllä ihan älyttömän oudolta keskustella näinkin henkilökohtaisista asioista, kun ei meidän perheessä ole tapana hirveästi avautua, enkä mä ole vanhempien kanssa mitenkään erityisen läheinen. Suoraan sanottuna oli jopa vähän epämukavaa, vaikkei reaktiossa ollutkaan mitään negatiivista. Tuli kuitenkin kokonaisuudessaan semmoinen tunne, ettei tämä tullut kummallekaan yllätyksenä, vaikka toki transsukupuolisuus on aika vierasta ja jouduinkin vastaamaan muutamiin aika hassuihin kysymyksiin. :D Vanhempien tuki ja hyväksyntä tuntuu helpottavalle. Enää ei ole mitään salaisuuksia hidastamassa prosessin etenemistä.