Alkaa!

Hei maailma! Tämän blogin tarkoituksena on avautua sukupuolisuudesta(ni), epävarmuudesta ja varmuudesta, itseni etsimisestä ja löytämisestä, sekä edessä olevasta sukupuolenkorjausprosessistani. Teksteistä on toivottavasti apua myös jollekin muullekin queer-trans-mikämäoon -ongelmien parissa kamppailevalle tai muutoin aiheesta kiinnostuneelle. Kirjoitan anonyymisti X-Men-identiteettini takaa, koska siten kirjoittaminen ja kaikesta tästä avautuminen tuntuu helpommalta. Whew.

Meitzi.

Tässä kuitenkin jotain minä-faktaa. Olen 80-luvun tuotos, ysärilapsi ja kohta kolme-huhhuh-kymmentä vuotta vanha, wow. Opiskelen korkeakoulussa vielä hyvän aikaa, mutta toivottavasti en ikuisuutta. Toiveenani olisi saada korjausprosessi suurelta osin hoidettua ennen uraputkeen siirtymistä. Tykkään hifistellä kaikenlaisten asioiden kanssa, listata juttuja, kuluttaa kulttuuria ja tarkkailla maailmaa. En tykkää siitä, että vartaloni on hieman vääränlainen ja saa minut vaikuttamaan ihan naiselta. Yksi maailman suurimmista ongelmista on luullakseni ihmisten keskinäisen ymmärryksen ja kunnioituksen puute. Toivottavasti näillä teksteillä voisin vaikuttaa siihen edes hivenen.

Tämän blogin aloittaminen on eräänlainen etappi, johon olen tähdännyt jo pidemmän tovin. Tää on jotain, mikä konkretisoi prosessin, johon olen päättänyt ryhtyä. Tavallaan musta kyllä tuntuu, etten halua avata tätä prosessia muille kuin ihan läheisimmille ihmisille: tämä ns. ongelma on nyt vaan hoidettava, ja sitten elämä saa jatkua. Mutta selattuani ja myös intensiivisesti luettuani liudan transblogeja, ja saatuani niistä aivan valtavasti rohkeutta, totesin, että näitä tekstejä tarvitaan. Tää anonymiteetti on nyt siis jonkinlainen kompromissi, ainakin näin alkuun. Matkan alussa fiilis on huikea. Toisaalta pelottaa ja jännittää noin tsiljoona suurta ja pientä asiaa, mutta samalla olo on miltei euforisen hyvä. Viimeinkin tää on totta! Kohti ääretöntä ja sen yli!

Tästä hetkestä prosessini edennee siten, että otan asian puheeksi ystävieni ja perheenjäsenteni kanssa. Siskoni ja parhaimmat ystäväni tietävät jo sukupuoliajatuksistani, mutta eivät vielä siitä, että olen nyt päättänyt aloittaa sen konkreettisen korjausprosessin, josta olen korkeintaan vihjaillut. Avopuoliso on toistaiseksi ainoa, joka tietää, tukee ja ymmärtää täysin. Ilman tätä tukea en vielä olisi näin pitkällä. Sitten tulee se vaikein osuus: vanhemmille kertominen. Tiedän aiheuttaneeni elämäni aikana heille lukuisia rytmihäiriöitä, mutta TÄMÄ on epäilemättä se epätoivottu grande finale. Luulen, että asia ei tule ihan täytenä yllätyksenä, mutta aivan varmasti järkytyksenä. Näemme sen verran harvoin, että kasvokkain kertomista saisi odottaa liian pitkään ja muutenkin se tuntuu ihan äärettömän vaikealta. Suunnitelmissani on siis kirjoittaa pitkä kirje. Se toivottavasti antaa myös äitille ja iskälle vähän prosessointiaikaa.

Mutta nyt! Alkaa!