Prosessin alku & fiiliksiä

Kevät 2015

Syntyy päätös. Haluan elää, enkä vain olla jossain odotushuoneessa, välitilassa. Olen pohtinut pitkään, ja nyt olen varma. Luen vielä huolella läpi kaikki mahdolliset ohjeistukset eri nettisivuilta, puhun avopuolison kanssa n. kaikesta, aloitan blogin, kerron siskolleni (joka suhtautui muuten tosi kannustavasti, eikä asia edes kuulemma tullut yllätyksenä!). Päätän varata lääkäriajan, jotta saan lähetteen tutkimuksiin TAYSiin.

10.4.

Yritän varata lääkäriaikaa puhelimitse. Niitä ei ole, mutta puhelimeen vastannut henkilö on ihanan asiallinen. Olo on huojentunut, mutta samalla harmittaa.

13.4.

Käyn uusimassa jäykkäkouristusrokotuksen ja yritän samalla varata lääkäriaikaa, mutta niitä ei vieläkään (!!) ole saatavana. Saan tietää, että pari perutusaikaa on tullut ja mennyt. Kunhan vapaita aikoja tulee, ne menevät joka tapauksessa toukokuulle. Perkele. Seuraavan kerran jäykkäkouristusrokotusta ottaessani voinen toivottavasti juhlistaa prosessin taaksejääntiä ja hymyillä. Nyt ei kyllä hymyilytä mikään. Kehtaisikohan jo huomenna soittaa uudestaan ja kysellä aikoja? Haittaako, jos oon liian innokas?

Tänään bongasin kevään ensimmäiset leskenlehdet ja kuulin peipon visertelevän iloisia kevätlauluja. Tää kevät tuntuu enemmän keväältä kuin mikään kevät ikinä - elämä alkaa ja kaikkea kliseistä, ihanaa, levotonta ja vallatonta!

Aamupäivän luontokuva tiivistää oivasti fiilikset.

Sitten sitä masistelua:

Olen kutakuinkin laskelmoinut, että pääsisin TAYSiin viimeistään ensi syksynä. Mutta entä jos lähetteen saanti venyy? Jos lääkäri ei suostu kirjoittamaan lähetettä? Jumalauta että ahdistaa. Siitä asti kun tein päätöksen, fiilis on ollut ihan uskomattoman hyvä. Ihan sama, vaikka joudun vielä ensi kesän käyttämään binderiä. Ihan sama, vaikka joudun vielä arpomaan vessojen välillä, välttämään pukuhuoneita, vihaamaan peilikuvaani. Kun muutoksesta tulee konkreettinen, ei harmita niin paljoa. Kaikki tulee vielä olemaan hyvin. Ei joskus mystisessä ehkä-tulevaisuudessa, vaan ihan oikeasti, ehkä jo parin vuoden päästä.

Dysforia on tuntunut siis vähän helpottaneen, mutta tämä alun hitaus on vähän masentanut ja nostanut taas pintaan ärsyttäviä ajatuksia. Vilkuilen tahtomattani kuvajaistani kaikista heijastavista pinnoista, ahdistun vaatteista, äänestä, naamasta, muodoistani, kaikesta! Kehodysforian lisäksi vaivaa tuska sosiaalisista tilanteista. Ensi viikonloppuna on yhdet bileet, joissa on paljon semmoisia ei-niin-läheisiä kavereita, jotka eivät tiedä tästä prosessista mitään eivätkä myöskään osaa olla tytöttelemättä. Toisaalta tuntuu, ettei mulla ole tarvetta hieroa tätä asiaa kenenkään naamaan, mutta ois myös kiva osata reagoida jotenkin smoothisti erilaisiin tytöttelytilanteisiin. Mä en todellakaan tiedä, mitä niissä pitää sanoa. Kyse ei kuitenkaan (yleensä) ole sanojan taholta mistään loukkauksesta. Kaikki hienovaraisetkin korjausyritykset päättyy johonkin awkward-hiljaisuuteen, epäuskoiseen naurahteluun tai kauhistuneisiin anteeksipyyntöihin. Ah ja voi, miksi kukaan edes tytöttelee tai pojittelee tai mitä hittoa ikinä, ei kai muihinkaan fyysisiin ominaisuuksiin tarvitse puheessa ja teoissa viitata jatkuvasti. Miksi sukupuoli pitää edes saada tietää? Kyllästyttää, että sukupuolen pitääkin olla sellainen kuumottava kategoria, jota ilman ihmistä ei pysty kohtaamaan.

Sitten myös vähän realismia ja positiivisuusviritelmää:

Jo tää hidas alku kertoo kyllä prosessin haastavuudesta. Tää tulee varmasti vaatimaan enemmänkin mielenlujuutta ja taitoa käsitellä kaikkia ilmeneviä tuntemuksia. Totta kai mulla on hirveä kiire päästä eroon tästä väärästä kehosta ja saada tilalle oikea, mutta ei tämmöisen asian kanssa kuitenkaan sovi hoppuilla. Olo on yhtä aikaa levoton, hermostunut, hätäinen, onnellinen ja seesteinen.

Ehkä sitten helpottaa vähän, kun tutkimusjakso TAYSissa alkaa. Sitten on ehkä helpompi kertoa joillekin valituille ihmisillekin, että on tämmönen prosessi käynnissä. Nyt täytyy vain osata odottaa ja yrittää päästä nopeasti yli ikävistä tilanteista. Ehkä pitäisi kokeilla meditointia tai jotain muuta mielenrauhaa tavoittelevaa toimintaa, niin saisi sysättyä pahimpia dysforiafiiliksiä sivuun. Pitää fiilistellä kevättä.